Europe, Germany / Saksa, Rothenburg ob der Tauber, Travel, Yleinen

Rothenburg ob der Tauber / Saksa

Olin viikko sitten työmatkalla Saksassa Albert Einsteinin synnyinkaupungissa Ulmissa, Baden-Württembergin osavaltiossa. Jäin työmatkani jälkeen omalle lomalleni viikonlopuksi ja päädyin matkustamaan n. 135 km päähän Baijerin osavaltiossa sijaitsevaan Rothenburg ob der Tauberin kaupunkiin. En tiennyt kaupungista mitään ennen kuin aloin tutkia, missä Ulmin läheisyydessä voisin viettää viikonloppuni, ja josta olisi siedettävä matka takaisin Stuttgartin lentoasemalle.

Rothenburg ob der Tauber oli täysi napakymppi! Se on yksi Saksan parhaiten säilyneitä keskiaikaisia kaupunkeja ja se on yhdellä adjektiivilla kuvattuna: ihastuttava. Kaupunki kärsi pahoin vuoden 1945 pommituksissa, mutta se on saatu kunnostettua entiseen kukoistukseensa. Rothenburg sijaitsee kahden Saksan tärkeimmän matkailutien – romanttisen tien (Romantische Strasse) ja linnatien (Burgenstrasse) – risteyksessä ja siellä käy vuosittain miljoonia turisteja. Maaliskuun puoliväli oli aika rauhallinen aika matkustaa ja oli mukavaa, kun kaduilla ei ollut tungosta. Toisaalta kaupunki olisi ollut vielä kauniimpi, jos puissa olisi olleet lehdet ja luonto olisi muutenkin näyttänyt parhaat puolensa. Aion ehdottomasti matkustaa kaupunkiin takaisin kesäaikaan ja ehdotinkin jo miehelleni, että ajaisimme romanttisen tien yhdessä. Kaupunki on varmasti satumainen myös ennen joulua joulumarkkinoiden ja Glühweinin aikaan 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

St. George’s Fountain, joka on jostain syystä suojattu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herrngasse

Sain appivanhemmiltani vinkin ennen matkaani, että kannattaa valita hotelli vanhaa kaupunkia kiertävien muurien sisäpuolelta. He olivat täysin oikeassa ja suosittelen kaikille muillekin sitä samaa! Käytän hotellivarauksissani Hotels.com:ia, koska voin kerätä sen kautta ilmaisia öitä. Varmastin jokin toinen hotellien välityspalvelu on yhtä hyvä, jos ei parempikin, mutta itse en jaksa alkaa säätämään, koska se on toiminut minulla hyvin. Varasin kaksi yötä Romantik Hotel Markusturmista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Romantik Hotel Markusturm, Rödergasse

Markusturm -hotelli oli suloisen näköinen pieni hotelli, joka oli lähellä Rothenburgin Marktplatz-toria ja Rödertor-porttia. Hotellilta oli matkaa muurien ulkopuolella olevalle juna-asemalla noin 1 km. Se oli täydellinen sijainniltaan ja kävin kolmeen eri otteeseen kaupungilla lauantaina, jolloin minulla oli koko päivä aikaa vain kierrellä kaupunkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaupungissa on nähtävää useaksi päiväksi, mutta minulla oli vain yksi kokonainen päivä aikaa. Pyrin siis näkemään kaiken mahdollisen. Yksi ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde on Käthe Wohlfartin joulukauppa, jossa myydään perinteisiä joulukoristeita. Joulukoristeita on satoja ja tuhansia. Kauppa oli aivan mieletön ja Lontoon Liberty -tavaratalon jouluosasto tuntui täysin mitättömältä tämän rinnalla! Oli aivan ihanaa, että koristeet oli tehty niin taidolla ja osa niistä on käsityötä. Löysin viimein myös etsimäni pähkinänsärkijän, jonka hiukset ja parta olivat aitoa turkista.

Käthe Wohlfartin joulukaupan yhteydessä on Deutsches Weihnachtsmuseum joulumuseo, johon sisäänpääsy maksoi vain muutaman euron. Siellä esitellään joulunvieton perinteitä eri aikakausilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin niin täpinöissäni Käthe Wohlfartin jälkeen, että harhailin päättömästi kaupungin katuja ja kujia. Päädyin kaupungin muureille tai oikeastaan siihen osaan muureja, johon niitä ei ole tarvinnut rakentaa, koska luonto on hoitanut puolustuksen itse jyrkällä seinämällään. Löysin linnan portin ja puiston, jossa pystyin istahtamaan hetkeksi ja nauttimaan kevätauringosta ja laaksossa näkyvistä maisemista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Burgtor / Castle Gate -portti

Palasin takaisin hotellille syömään ja levähtämään pikku mutkien kautta. Olin lukenut jo ennen matkaani, että kaupungin kauppojen ja ravintoloiden koristeelliset takorautakyltit ovat kunnianosoitus sille ammattitaidolle, josta ’Seppien kuja’ on alunperin saanut nimensä. Vielä nykyisinkin kyltit on taottava raudasta ja ne on hyväksytettävä kaupungin viranomaisille ennen niiden ripustamista esille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iltapäivällä lähdin kävelemään rakennettuja muureja pitkin. Muureille pääsee useasta kohtaa jyrkkiä portaita pitkin. Hotelliani lähimmät portaat muurille olivat vain parin sadan metrin päässä Rödertor-tornissa. Ilma oli muuttunut harmaaksi, joten sää ei ollut mitä kuvauksellisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muureilla kävellessäni tuli useita kauniita vanhoja rakennuksia vastaan, kuten esimerkiksi  vanhan sairaala-alueen rakennuksia ja hallintorakennuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päätin istahtaa nauttimaan paikallista viiniä kaupungin kuvatuimman turistikohteen kupeessa. Sen jälkeen hain hieman epäilyttävän näköisiä paikallisia herkkuja – lumipalloja (Schneeballen). Ne olivatkin oikeastaan aika hyviä. Ei yhtään niin makeita kuin miltä ne näyttivät. Kannattaa kokeilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Plönlein

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin lukenut ja saanut vinkin, että kannattaa osallistua illalla yövahdin vetämälle kierrokselle. ”Yövahti” kertoi hauskasti (englanniksi) kaupungin historiasta ja kierrätti ryhmää pimeitä katuja pitkin. Kierros kesti tunnin ja maksoi 8€/hlö.  Hinta oli täysin kohtuullinen ja kierros oli niin mielenkiintoinen, että olisin helposti voinut jäädä kiertämään vielä toiseksi tunniksi. Suosittelen siis! Kannattaa tarkistaa yövahdin kierrosten aikataulu kaupungin kotisivuilta. Niiden määrä vaihtelee sesongin mukaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P3120010.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rothenburg ob der Tauber on kaikin puolin kiinnostava pikku kaupunki, jossa on paljon näkemistä aikuisille ja lapsille. Se on sopivan pieni ja rajattu, jotta se on helppo ottaa haltuun. Rothenburgista on matkaa Müncheniin 255 km, Frankfurtiin 180 km ja Stuttgartiin 147 km. Sinne pääsee helposti autolla tai junalla. Suosittelen tarkistamaan Deutsche Bahnin -verkkosivut ja sieltä aikataulut. Jos koskaan muutenkaan tarvitset kaiken kattavia juna-aikatauluja (ainakin Euroopassa), katso db.de -sivut! Sieltä olen löytänyt vastaukset kaikkiin juna-aikatauluhakuihin myös muualla kuin Saksassa.

Grüs Gott!

P3120099.jpg