Europe, Finland / Suomi, The List, UNESCO, Yleinen

UNESCO: Verlan puuhiomo ja pahvitehdas

Olen käynyt kaksi kertaa Verlan puuhiomolla ja pahvitehtaalla. Ensimmäisen kerran noin viisi vuotta sitten loppukesästä ja nyt pääsiäisen jälkeen kotimatkalla Tahkolta Helsinkiin. Verla on Pohjois-Kymenlaaksossa ja sijoittuu Kouvolasta luoteeseen/pohjoiseen ja niiden välillä on noin 30 km matka. Sinne onkin suhteellisen helppo pistäytyä, jos ajaa Tahko-Helsinki välin Kouvolan kautta.

Vierailuni Verlalla ovat olleet suhteellisen kiireisiä ja en ole päässyt käymään ruukkikylän museossa, puodeissa tai lounaskahvilassa. Ensimmäisellä kerralla saavuin paikalle juuri sulkemisaikaan ja nyt pääsiäisenä kesäsesonki ei ollut vielä alkanut, joten paikat olivat kiinni. Olen kyllä suunnitellut matkustavani Verlaan uudelleen ja yöpyväni yhdessä alueelta löytyvistä entisistä työväenasunnoista, jotka on otettu majoituskäyttöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas on yksi Suomen UNESCO:n maailmanperintökohteista. Se otettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1996 ja tänä vuonna onkin sen 20. juhlavuosi maailmanperintökohteena. 28.5.2016 on uuden Verla-kirjan julkistustilaisuus, jos haluaa mennä paikan päälle sitä juhlistamaan. Laitan itse päivämäärän korvan taakse!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Verlan ruukkikylä sijaitsee Verlankosken äärellä ja tehtaalta avautuu kaunis vesistömaisema. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas kertovat harvinaisella tavalla Suomen metsäteollisuuden varhaisista vaiheista. Verlan kaltaisia pieniä ja maaseudulle syntyneitä 1800- ja 1900-luvun alun  hyvin menestyneitä pohjoisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan teollisuusyhdyskuntia on säilynyt vain muutamia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen puuhiomo Verlankosken äärelle perustettiin vuonna 1872. Se paloi muutamaa vuotta myöhemmin, joten uusi hiomo jouduttiin rakentamaan ja toiminta käynnistyi uudelleen vuonna 1882. Samalla hiomon yhteyteen rakennettiin pahvitehdas ja pahviarkkien kuivaamo. Kuivaamorakennus paloi vuonna 1892 ja sen tilalle rakennettiin nelikerroksinen punatiilinen kuivaamorakennus. Myöhemmin myös puuhiomo ja pahvitehdas muurattiin tiilestä. Kesällä vuonna 1964 tehdas lopetti toimintansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puuhiomo ja pahvitehdas avattiin museona vuonna 1972. Museossa koneet ja laitteet ovat alkuperäisillä paikoillaan. Verlan puuhiomoon ja pahvitehtaaseen voi tutustua ainoastaan oppaan johdolla, joka kertoo ja elävöittää museota. Liput voi ostaa museoalueelta sijaitsevasta infosta. Kannattaa huomioida, että kuvaaminen on kiellettyä museon sisätiloissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruukkikylän maisemaa hallitsee valko-sininen vuonna 1885 rakennettu isännöitsijän asuin-ja konttorirakennus Patruunan pytinki puistoineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosittelen Verlan puuhiomoon ja pahvitehtaaseen tutustumista, mutta kannattaa katsoa sen kotisivuilta, milloin se on auki ja onko siellä kenties jotain tapahtumia samaan aikaan, jotta vierailu olisi mahdollisimman antoisaa. Itse olen vain halunnut käydä siellä ilman sen kummempia suunnitelmia, mutta seuraavalla kerralla aion viettää siellä aikaa. Verla on hyvä vierailu ja yöpymispaikka esimerkiksi Suomi Road Trip:n varrella!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA