Baby, Baby Boy, Yleinen

Vauvataekwondo ja vauvauinti

Poikani oli vain muutaman viikon ikäinen, kun aloin googletella, mitä voisin harrastaa hänen kanssaan. Tarkoituksenani ei ole kuormittaa häntä lukuisilla harrastuksilla vaan halusin tehdä asioita hänen kanssaan hänen tahdillaan. Samalla saisimme jotain järkevää sisältöä ja rytmiä elämäämme emmekä viettäisi vain kaikkia päiviä yöpuvussa kotona. Vauvauinti oli minulle itsestäänselvä valinta. Onhan se niin tuttu ajatus. Vauvataekwondo oli kyllä jotain aivan muuta!

Olemme käyneet nyt vauvataekwondossa kuukauden ajan. Ajattelin ensimmäisen kerran jälkeen, että siinä vähän jumppaillaan tunti yhdessä muiden äitien ja vauvojen kanssa. Toiselle kerralle emme päässeet, koska olimme flunssassa. Kolmas kerta oli kuitenkin ihan jo kunnon treeni äidille. Tuntui hyvältä pitkästä aikaa päästä vähän käyttämään lihaksia – niitä raskauden aikana surkastuneita. Olen alkanut arvostaa ihan eri tavalla mahdollisuutta harrastaa yhdessä lapsen kanssa. Äiti&vauva jumpan yhteydessä tutustutaan taekwondohon lajina ja tehdään esim. potkuja lihaskunnon lisäksi.

Vauvataekwondon järjestää Taekwondourheilijat -seura. Alaikäraja on 2kk ja seuran tilat on Konalassa Helsingissä. Tunnin mittainen treeni on kerran viikossa. Kevätkausi alkoi tammikuun lopussa ja jatkuu huhtikuun puoleen väliin. Kaikki muut osallistujat ovat minulle entuudestaan tuntemattomia, joten on ollut mukava tutustua heihin. Tietysti, kun on sama elämäntilanne, juttua riittää. On myös kiva seurata muiden lapsia. He ovat kaikki poikaamme vanhempia, joten näen mitä missäkin vaiheessa on odotettavissa. Poikani ei vielä paljoa mistään piittaa, mutta on pikku hiljaa alkanut havainnoimaan ympäristöä ja muita lapsia.

Vauvataekwondo

Vauvauinnissa käymme yhdessä mieheni kanssa viikonloppuisin. Olemme käyneet Pikku Delfiinien uinneissa Kampin pisteessä. Siellä on ollut mukava tunnelma ja sopivan vähän osallistujia sekä kaksi vauvauinnin vetäjää. Huomaan arvostaa näitä piirteitä, sillä kävimme eilen korvaamassa Allergiatalon pisteessä uinnin äitini kanssa. Allergiatalolla oli huomattavasti enemmän osallistujia, pienemmät puku- ja suihkutilat sekä yksi vetäjä, jolla ei ollut aikaa kaikille osallistujille. Meidän tulee korvata useampia uinteja, koska emme aina pääse viikonloppuisin osallistumaan omalle varatulle uinnille. Ajattelin katsoa, jos kävisin muissakin toimipisteissä katsomassa, millainen meno niissä on. Pikku Delfiinien uintivuoroja on helppo vaihtaa minuutinkin aikataululla, jos tuntuu, ettei lapsi ole valmis juuri silloin uimaan kuin olisi tarkoitus.

Vauvauinnin ikäraja on 3kk. Ikäraja on tuo, koska lapsen tulee olla syömättä 1 1/2h ennen uinnin alkua. Tämä vähentää riskiä, että vauva kakkaisi altaaseen. Lapsen pitää myös jaksaa olla hereillä tarpeeksi pitkään. Vauvauintikerta on puoli tuntia, joka on täysin riittävä aika näin pienille lapsille. Ensimmäisillä kerroilla kannattaa seurata, miten vauva jaksaa olla ja lähteä pois, kun näkyy väsymisen merkkejä. Ohjaajat neuvovat oikeat otteet eri uintitapoihin ja mitä lapsen kanssa tulee ottaa huomioon. Odotan ensi lauantaita, koska pääsemme viimein sukeltamaan neljännellä kerralla 🙂

Googlettelin ennen vauvauintia, mitä sinne pitäisi ottaa mukaan ja miten koko hommasta selviää. Jännitti ennen ensimmäistä kertaa. Meillä on mukana turvakaukalo, jotta voin laskea lapsen alas, kun itse olen suihkussa. Huomaan, että monilla ei ole. Heillä saattaa olla hieman isompia lapsia, jotka voivat jo istua itsenäisesti. Turvakaukalossa minulla on vauvalla pyyhe, johon hänet voi kietoa. Tilasin uimapuvun Pikku Delfiinien verkkokaupasta, koska uimapuvussa pitää olla pienet lahkeet ja painijanselkä. Uimavaippana voi olla kertakäyttöinen vaippa tai uimavaippahousut. Itse käytän Liberon kertakäyttöisiä ja ne eivät kerää vettä itseensä kuten pelkäsin. Jatkamme vauvauintia vielä maaliskuussa. Sen jälkeen pidämme taukoa, mutta voimme aivan hyvin jatkaa uudestaan vähän myöhemmin. Pääasia on, että vauva pääsee tutustumaan veteen ja pääsemme viettämään aikaa yhdessä koko perhe.

Vauvataekwondo