All posts filed under: La Vallée Village

Pikku vinkki: La Vallée Village / Ranska

La Vallée Village outlet-kylässä vierailu oli osa Pariisin matkaamme äitini kanssa. Löysin outlet-kylän googlettamalla Pariisin lähellä olevia outlet-kyliä. Odotin kylän olevan samankaltainen kuin Saksassa oleva Outletcity Metzingen, jossa vierailin aiemmin keväällä. La Vallée Village oli kuitenkin kauniisti rakennettu, yhtenäinen ja hieman kulissimainen ”kylä”, jossa oli valtavasti liikkeitä. Niin paljon, että minun shobbailukuntoni loppui kesken jo monta kertaa ennen kuin päivä oli päätöksessään. Kaunis, aurinkoinen ja lämmin lauantaipäivä alkoi pysähtymällä heti kylän sisään tullessa herkulliseen orgaanisen ruoan kahvilaan Pret A Mangeriin. Kahvilassa ei saanut kuvata, mutta ehdin ottaa pari kuvaa ennen kuin sain siitä noottia 🙂 Suklaaherkusta ja ilmeisesti käsinpuristetusta mehusta saimme energiaa päivän koitokseen. Suosittelen! Saavuimme La Vallée Villageen junalla ja taksilla. Olin jotenkin katsonut, että meidän täytyi ottaa juna Disneylandin eli Marne-la-Valleen asemalle, josta matkaa outlet-kylään oli vielä noin 5 km. Tämä matka taittuisi taksilla, joka maksoi noin 8€. Teimme tämän reitin tullessamme, mutta lähtiessämme otimme taksin takaisin juna-asemalle, mutta taksikuski veikin meidät lähemmälle Val-d’Europen asemalle, joka itseasiassa oli suuren La Vallée Villagen kyljessä olevan ostoskeskuksen takana. Kannattaa siis mieluummin valita jälkimmäinen pysäkki ja …