All posts tagged: Italy / Italia

Bobolin puutarha / Italia

Bobolin puutarha eli Giardino de Boboli on rauhallinen hengähdyspaikka noin puolentoista kilometrin päässä Firenzen historiallisesta keskustasta. Halusin ehdottomasti mennä käymään puutarhassa. Rakastan ”pukuelokuvia” eli viktoriaaniselle 1800-luvulle sijoittuvia elokuvia, joissa on ylenpalttista pukuloistoa ja isoja hameita. Heti astuttuani puutarhaan Amfiteatterin sisäänkäynniltä pystyin kuvittelemaan yläluokkaiset naiset kävelemässä puutarhan leveitä teitä pitkin valtavine helmoineen. Oli todella kuuma päivä ja oli aika raskasta kiivetä puiston lukuisia portaita ja kujia pitkin. Katsoimme kartasta, että puistossa on ”kahvila”. Suunnistimme sitä kohti ja haaveilimme kylmistä juomista. Valitettavasti kahvila/Kaffehaus oli vain nimi ja kauniissa vihreässä rakennuksessa ei ollut luulemaamme kahvilaa vaan lihavan pikkumiehen patsas, joka istui kilpikonnan päällä 🙂 Lihava pikkumies on kääpiö nimeltään Morgante. Kaffehausilta on kauniit näkymät kauas vanhaankaupunkiin ja vuorille. Bobolin puutarhassa on vuosisatoja vanhoja tammia, patsaita, suihkulähteitä ja suojaisia kohtia. Puisto on hieno esimerkki ”vihreästä arkkitehtuurista” ja se on ollut monien kuninkaallisten eurooppalaisten puutarhojen esikuva, kuten Versaillesin. Olimme vierailleet vasta pienessä osassa puutarhaa, kun jatkoimme matkaa Kaffehausilta kohti Giardino del Cavaliereä. Giardino on rakennettu Michelangelon vuonna 1529 rakentaman suojamuurin päälle. Rakennuksessa on posliinimuseo, josta saimme hieman suojaa paahtavalta auringolta. Löysimme …

Pikku vinkki: Gucci Museo / Italia

En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut museoista. Sen verran moukka olen. Viime vuosina olen kuitenkin havainnut pientä kasvavaa kiinnostusta erilaisiin kulttuuririentoihin. Olin päättänyt, että haluan mennä Firenzessä Gucci Museoon. Minulle olisi oikeastaan riittänyt aivan hyvin pelkästään istuminen museon kahvilassa, jos matkakumppanini Tsupukka ei olisi millään halunnut lähteä museoon kanssani. Hänen ensi reaktionsa olikin hieman kakisteleva, mutta hän oli kuitenkin ”Good Sport” ja suostui lähtemään mukaani. Onneksi päätimme lähteä, koska meillä oli todella hauskaa ja viivyimme pari tuntia! Tsupukka vanhana museokiertäjänä sanoi, että Gucci Museo oli yksi parhaista museoista, missä hän on koskaan ollut. Museo on jaetulla ykkössijalla HR Giger Museumin eli toisin sanoen Alien-museon kanssa 😀 Gucci on firenzeläinen luksustuotteita valmistaja tuotemerkki, jolla on yli 90-vuotinen historia. Gucci Museo sijaitsee historiallisen Firenzen ytimessä Piazza della Signorialla, joten sinne on helppo astua sisään kaupungilla kiertelyn lomassa. Museossa on huoneita eri teemoilla kolmessa kerroksessa. Sisäänpääsy museoon on alakerrassa, josta saa ostettua 7€ maksavan pääsylipun. Lipun mukana tulee esite, josta voi lukea tarinaa Guccin historiasta. Oma suosikkini oli ehdottomasti matkailun oheistarpeisiin keskittynyt huone. Tarina kertoo, että teini-ikäinen Guccio Gucci työskenteli hissipoikana legendaarisessa Lontoon …

UNESCO: Firenze / Italia

Ehdin olla vain muutaman päivän kotona Helsingissä Kroatian&Montenegron ja Firenzen matkojeni välissä. Olimme sopineet, että näemme rakkaan ystäväni kanssa Firenzessä. Ystäväni, jota näen aivan liian harvoin välimatkamme vuoksi ja josta käytän nimeä ”Tsupukka”. Ensin minulla oli ajatuksena lentää hänen luokseen Geneveen Sveitsiin (tai oikeastaan Geneven lähelle pieneen kylään Ranskan puolelle), mutta kauniisti sanottuna Geneve ei ole lähellä sydäntäni, joten päädyimme tapaamaan jossain muualla. Heitimme ilmoille eri vaihtoehtoja Barcelonasta Petraan, mutta saimme kummatkin sopivat lennot Firenzeen, joten sinne päätimme lähteä! Tsupukka oli saapunut jo muutamaa tuntia aikaisemmin hotellillemme, koska hänellä oli aikaisempi lento. Onni oli todellakin matkassa, sillä Ranskan turvallisuustilanteen vuoksi hänellä oli vaikeuksia päästä rajan yli Ranskasta Sveitsiin. Lennon aamuna joku mustasukkainen ranskalainen nainen halusi estää miestään pääsemästä lennolle rakastajansa kanssa, joten hän soitti Geneven lentokentälle pommiuhkauksen ja raja oli raskaasti vartioitu sekä lähes suljettu. Rajalla sekä lentokentällä oli satoja jos ei tuhansia poliiseja tarkistamassa tulevia ja meneviä ihmisiä. Tämä tapahtui noin viikko Nizzan terrori-iskun jälkeen. Voin vain kuvitella, miten Tsupukka ja hänen poikaystävänsä päristelivät pitkin pientareita skootterilla matkalaukku jaloissaan rajan yli niin, että hän ehti lähes tyhjään koneeseen 😀 …